Ihmisen vaikutus
1750-luvulla tapahtuneen teollisen vallankumouksen jälkeen kasvihuonekaasujen – etenkin hiilidioksidin ja metaanin – pitoisuudet ilmakehässä ovat lisääntyneet.

YK:n hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan ilmakehän lisääntyneet hiilidioksidi- ja vähentyneet happimäärät johtuvat enimmäkseen fossiilisten polttoaineiden palamisesta ja metsien hävittämisestä, ja tämä on suurin ihmisten aiheuttama syy ilmaston lämpenemiselle (IPCC 2001: Climate Change 2001 CUP: Cambridge, Iso-Britannia).


Maapallon väestön lisääntyminen ja maiden halu kehittää edistyneempiä talouksia ovat kasvattaneet energiantarvetta entisestään. Tämän tarpeen täyttämiseksi fossiilisia polttoaineita on käytetty yhä enemmän. Kaikki energianlähteet vapauttavat lämpöä ilmakehään, mutta fossiilisista polttoaineista peräisin olevat lähteet vapauttavat kasvihuonekaasuja ja etenkin hiilidioksidia, jotka nopeuttavat ilmaston lämpenemistä entisestään.

Yhä enenevä matkustus moottoriajoneuvoilla ja lentokoneilla on lisännyt liikenteen aiheuttamaa kasvihuonekaasujen tuotantoa. Monet kehittyneistä maista tuovat nykyään maahan tuotteita, jotka on valmistettu tai kasvatettu halvalla muissa maissa. Yksi pitkänmatkan kansainvälisen kuljetuksen vaikutuksista on se, että moniin kaupassa myytäviin elintarvikkeisiin voitaisiin nyt lisätä kyltti "hiilijalanjälki".

Vaikka nämä tuotteet valmistetaankin halvalla lähdemaassa, kuljetuksen tähden niistä syntyvä hiilijalanjälki voi olla suurempi kuin oman maan tuotteilla. On siis selvää, että mitä kansainvälisimmätkin seikat voivat vaikuttaa paikallisella tasolla.
Alkuun
Vastaa haasteeseen!
Saitko virikkeitä? Mitä jos osallistuisit Taistele ilmastonmuutosta vastaan! -kilpailuun? Vastaa haasteeseen tästä linkistä... more
Tietokilpailu
Siirry tietokilpailuun... Pelaa
Kun nyt tiedät, mitä ilmaston lämpeneminen tarkoittaa, ajattelepa seuraavia:
Mitkä ovat tärkeimpiä ihmisten aiheuttamia tekijöitä, jotka lisäävät kasvihuonekaasuja maailmassa?
Mikä näistä tekijöistä koskee suoraan sinua ja yhteisöäsi?
Mihin toimiin voisit ryhtyä näiden tekijöiden vähentämiseksi?
Footer