Ajattele paikallisesti, toimi globaalisesti
Äskettäisessä Worldwatch-instituutin raportissa "Maailman tila" todettiin, että seuraavan kahden vuoden aikana käy ensimmäistä kertaa niin, että yli puolet maailman väestöstä tulee asumaan kaupungeissa. Globaalisella tasolla tämä merkitsee sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien lisäksi myös valtavia ympäristöön liittyviä haasteita.

Kaupunkialueet synnyttävät suuren osan maailman saasteista ja kasvihuonekaasupäästöistä. Mutta ihmiskeskittymät, ja useissa tapauksissa kehittyneet infrastruktuurit, voivat itse asiassa helpottaa siirtymistä kestävämpiin energiaratkaisuihin.
DOE Solar Decathlon - photos Chris Gunn
Aurinkoenergia Suomessa
Eko-Viikki on Suomen suurin aurinkoenergiaprojekti. Helsingin esikaupunkialueella Viikissä sovelletaan ekologisia ja kestäviä ohjeita suuressa mittakaavassa. Keskuksessa asuu 2 000 ihmistä, ja se on rakennettu 64 000 m2:n alueelle. Noin 1 246 m2 kattavat aurinkolämmitysjärjestelmät tuottavat 15 % lämmityksen kokonaistarpeesta. Viikin tulevissa rakennuksissa tulee olemaan vielä parempi energiataso.

Eko-Viikki-järjestelmä, joka pystyy toimimaan suhteellisen alhaisissa lämpötiloissa, yhdistää aurinko- ja kaukoelämmityksen. Rakennuskulut olivat vain 5 % tavallista korkeammat. Projektin valmistuessa vuonna 2010 Viikissä tulee asumaan yli 10 000 ihmistä. Eko-Viikki pyrkii vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä, vedenhukkaa, kotitalousjätteen määrää sekä lämmön- ja energiankulutusta.
Energia Plus -talo
Saksassa Darmstadtin yliopiston tieteilijät työskentelevät tällä hetkellä Energia Plus -talon kimpussa. Siinä tehokas eristys yhdistetään aurinkoenergiaan. Tarkoituksena on, että aurinkotalo synnyttäisi riittävästi energiaa kodin lämmittämiseen ja auton käyttövoimaksi.

Talon ulkokuori päästää sisään aurinkoenergiaa. Lämpöeristys vähentää huomattavasti lämmönhukkaa ja talon lämmittämiseen (tai viilentämiseen) tarvittavaa energiamäärää. Näin saadaan ylimääräistä energiaa, jonka pitäisi riittää auton käyttövoimaksi.
Kansalaisten osallistuminen
Kansalaisten osallistumisella, etenkin paikallisella tasolla, on ollut hyvin positiivinen merkitys yritettäessä muuttaa kaupunkien asuinolosuhteita. Porto Alegressa, yhdessä Brasilian suurimmista kaupungeista, väestölle annettiin enemmän valtaa budjettipäätöksissä. Tulos: elinikäennuste ja elämänlaatu vastaavat nyt Euroopan ja Pohjois-Amerikan arvoja.

Kun tavalliset ihmiset pääsevät avainasemaan kestävyyden toteuttamisessa kaupunkioloissa, nämä Brasilian kaltaiset menetelmät ovat oikea tie eteenpäin. Kansalaisilta kysytään kuitenkin harvoin, ovatko ratkaisut hyväksyttäviä tai käytännöllisiä. Tieteellisen edistyksen nopea kehitys ja suuren yleisön tietoisuus uusista tekniikoista eivät kulje käsi kädessä, mikä on osa ongelmaa. Esimerkiksi EU:n RAISE-projekti pyrkii helpottamaan nimenomaan tätä ongelmaa kannustamalla kansalaisia osallistumaan.
Maatalouden ympäristötoimet
Uudet projektit ja ohjelmat eivät koske ainoastaan kaupunkiympäristöjä. Esimerkiksi Euroopan unioni edistää maatalouden ympäristötoimia maatalousympäristöjen ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. Näiden tarkoituksena on kannustaa maanviljelijöitä noudattamaan ympäristöstandardeja saadakseen rahallista tukea.

Maanviljelijöiden on sitouduttava ottamaan käyttöön ympäristöystävällisiä viljelytekniikoita vähintään viideksi vuodeksi. Vastalahjaksi he saavat rahallista tukea, joka kattaa uusista tekniikoista tulevat ylimääräiset kulut ja tulojen menetykset. Näitä voivat olla vähemmän intensiivinen ja ympäristöystävällisempi maanviljelys, orgaaninen maatalous tai maisemien ja kohteiden, esim. pensasaitojen, ojien tai metsien, suojelu.
Alkuun
Tietokilpailu
Siirry tietokilpailuun... Pelaa
Footer