Hiilijalanjälkemme korjaaminen
Lähes kaikella ihmisen toiminnalla on hiilijalanjälki. Hiilijalanjälki osoittaa toimintamme vaikutuksen ympäristöön syntyvien kasvihuonekaasujen määränä mitattuna hiilidioksidiyksikköinä.

Luonnon prosessit, kuten fotosynteesi, kuluttavat CO2:ta päivänvalossa, kun taas hengitys (sekä eläimet että kasvit hengittävät) lisää ympäristössä olevan CO2:n määrää. Ennen teollistumista CO2:n nettolisäykset olivat hyvin vähäisiä, mutta 1800-luvulta lähtien, jolloin teollinen vallankumous alkoi, CO2-tasot ovat kuitenkin jatkuvasti kohonneet. Aina siitä lähtien maapallon hiilijalanjälki on kasvanut.

Saksalla on Euroopan korkeimmat CO2-päästöt ennen sellaisia maita kuin Ruotsi, Suomi ja Tanska, ja niiden syynä on pääasiassa suurempi fossiilipolttoaineiden käyttö energian- ja lämmöntuotantoon.



Mistä hiilijalanjälki muodostuu? Esimerkiksi autolla ajaminen, lentäminen ja kodin lämmittäminen kuluttavat kaikki energiaa. Suuri osa tästä energiasta saadaan polttamalla fossiilisia polttoaineita. Tällöin syntyy CO2:ta. Huono kulkuvälineiden tai kodin energiankäyttö tulee kalliiksi ja synnyttää lisäksi paljon tarpeetonta CO2:ta, jolloin hiilijalanjäljestä tulee paljon suurempi kuin olisi tarpeen.

Netissä on useita hiililaskimia (
www.carbonfootprint.com/, www.safeclimate.net/calculator/). Näitä käyttämällä voimme mitata, kuinka paljon CO2:ta toiminnastamme syntyy verrattuna päästötasoon, jolla CO2-pitoisuuden kohoaminen saataisiin hidastumaan ja aikaa myöten jopa kääntymään laskuun.

Tehokkaamman energian- ja kulkuvälineiden käytön lisäksi on olemassa muitakin toimia, joilla voimme vähentää hiilijalanjälkeämme. Euroopan yhteisö on suositellut kymmentä eri tapaa:
  1. Pyöräile tai kävele lyhyemmät matkat. Jos joudut ajamaan, tee se ekologisesti – pane auto liikkeelle painamatta kaasua, siirry suuremmalle vaihteelle mahdollisimman pian ja tarkkaile tietä välttääksesi äkilliset jarrutukset ja kiihdytykset.
  2. Istuta puu. Yksi keskikokoinen puu absorboi noin 6 kg CO2:ta vuodessa, joten 40 vuodessa se imee noin 250 kg
  3. Käännä termostaattia 1 °C alemmas (säästää 10 % lämmityslaskusta).
  4. Kun tuuletat kotia, avaa ikkunat vain muutamaksi minuutiksi, jotta lämpö ei pääse karkaamaan pitemmän aikaa. Jos jätät ikkunan hiukan auki koko päiväksi, kuuden kylmän kuukauden aikana (ulkolämpötila enintään 10 °C) talon lämpimänä pitämisestä aiheutuisi lähes1 tonnin CO2-päästöt.
  5. Keitä teetä tai kahvia varten vain sen verran vettä kuin siihen tarvitset. Täyden keittimen keittäminen vie yhtä paljon energiaa kuin olohuoneen valaiseminen koko illan aikana.
  6. Varmista, että kotisi eristys on hyvä, koska 50 % lämmöstä karkaa seinien kautta. Eristys auttaa ympäristöä ja on pitemmän päälle taloudellisesti hyödyllistä.
  7. Kierrätä kaikki, minkä voit. Ja tee vielä paremmin: vähennä kaikkea kulutustasi aina missä mahdollista. Osta vähän pakattuja tuotteit ja siirry kertakäyttöisistä uudelleenkäytettäviin tuotteisiin.
  8. Pidä jääkaappi ja pakastin puhtaina ja loitolla uuneista ja liesistä. Siten ne toimivat tehokkaammin.
  9. Sammuta valot ja laitteet, jotka eivät ole käytössä. Älä jätä mitään valmiustilaan.
  10. Siirry käyttämään energiaa säästäviä lamppuja. Ne kestävät kymmenen kertaa pitempään kuin tavalliset lamput, niillä on jopa 400 kg vähäisemmät päästöt ja ne pienentävät sähkölaskua jopa 60 euroa elinkaarensa aikana.
Voimme pienentää hiilijalanjälkeämme tuottamalla vähemmän CO2:ta sekä tasoittaa sen vaikutuksia istuttamalla puita, panostamalla kestävään energiantuotantoon sekä ostamalla ja lunastamalla päästöhyvityksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että sijoitamme ympäristöystävällisempiin yrityksiin kannustaen niitä vähentämään CO2-päästöjä entisestään.
Alkuun
Kun nyt olet tietoinen hiilijalanjäljestä, ajattelepa seuraavia:
Mitkä ovat suurimpia hiilijalanjälkeä lisääviä tekijöitä, joita oma perheesi ja paikallinen yhteisösi synnyttävät?
Onko mielestäsi parempi pienentää vai tasoittaa hiilijalanjälkeä?
Osaatko ajatella yhtään positiivista muutosta elämässäsi, joka pienentäisi tai tasoittaisi hiilijalanjälkeäsi?
Voitaisiinko näitä toimia laajentaa ja soveltaa koko yhteisöön? (Keskity jokaiseen miettimääsi muutokseen ja harkitse, voisiko sitä soveltaa jokaiseen yhteisösi jäseneen.)
Lataa PDF-versio
Lataa tekstiversio
Footer